Päättyneet hankkeet
Valtakunnallinen moderni puukaupunki
Valtakunnallinen moderni puukaupunki -hanke on Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston Puustudion vuonna 1997 käynnistämä ja toteuttama valtakunnallinen sateenvarjoprojekti, jonka tavoitteena on kehittää uudenlaisia, asukkaiden muuttuvia tarpeita vastaavia puu- ja pientalorakentamisen konsepteja. Tavoitteena on, että kehitystyö palvelee kaupunkimaisen pientalorakentamisen tuotteistamista ja aluerakentamiskonseptin kehittämistä vientituotteeksi. Valtakunnallinen moderni puukaupunki -hankkeen johtajana toimii professori Jouni Koiso-Kanttila Oulun yliopistossa.
Valtakunnallinen moderni puukaupunki –hanketta toteutettiin ajalla 1.1.2008-30.4.2009 asumisen klusterin yhteisenä hankkeena. Uudenmaan asumisen osaamiskeskuksella oli hankkeen hallinnollinen vetovastuu. Tehtäviin kuuluivat tiedotuksen ja seminaarien järjestäminen osana osaamiskeskustoimintaa. Lisäksi osaamiskeskukset verkottivat hanketta alan muihin toimijoihin ja edistivät yhteistyötä eri osapuolien kesken. Hankkeen pääteemoja olivat energiatehokkuus, elinkaaritehokkuus, puukerrostalojen tekniset ja arkkitehtoniset ratkaisut, kaupunkimainen puurakentaminen sekä tiivis ja matala asuntoaluerakentaminen. Päätoteuttajan, Oulun yliopiston puustudion toimenpiteitä olivat uusien hankkeiden käynnistäminen, vanhojen hankkeiden - ja Venäjä-projektin edistäminen, seminaarit sekä kilpailutöiden ohjaaminen ja arviointi. Aluerakentamiskohteita oli hankkeen piirissä vuonna 2008 noin 35.
Moderni puukaupunki loppuraportti
Lisätiedot:
Ohjelmajohtaja Satu Åkerblom,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, p. +358503841667, www.livingbusiness.fi/uusimaa.
Professori Jouni Koiso-Kanttila,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, p. +3580400683316 tai
Puustudion projektipäällikkö Markku Karjalainen,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, puh: +358405832127 Puustudio, Oulun yliopisto, arkkitehtiosasto


